perjantai 27. tammikuuta 2012

Viikko 4

Meille tuli uusia harjoittelijoita. Ne on Iiris, ALiisa ja Jenni. Me kerrattiin taas allekkainlaskuja. Kertolaskuina, pluslaskuina ja miinuslaskuina. On olut sisäliikkaa, kun ulkona oli niin kylmä. Muuten ois ollut luistelua. Viivi V.

Viikko 4

Oli tiistaina enkun koe ja perjantaina äijän koe.
Tuli uudet harjoittelijat Iiris, Alisa ja Jenni.
Matikassa kerrattiin allekkain kertolaskuja ne oli helppoja mutta jotku vaikeita.
Oli sisä liikkaa tiistaina ja perjantaina koska ulkona oli niin kylmä.
Aloitettiin tietokirja sen teko oli kivaa!

Viikko 4

Meille tuli uudet harjoittelijat Iiris, Jenni ja Alisa.
Tänään oli äikän koe.
Tehtiin eläin tieto kirja.
Opiskeltiin äly-taulu.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Viikko 4

Sakulla sattui maanantaina jalkaan.
Meillä oli tiistaina englannin koe, minusta se oli helppo.
Tänään opeteltiin laittamaan tekstiilissä alalanka ja tehtiin ompelu ajokoe.
Tänään oli paljon pakkasta.
Tänään oli kivaa koulussa.
Tänään oli sisäliikuntaa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Viikko 2

Sirkku on ollut Vuokon sijaisena keskiviikosta asti.
Me  tehtiin lumihiutaletöitä.
Me saatiin uudet matikan kirjat.
Meille tuli 3 harjoittelijaa.
Ollaan tehty säätutkimuksia.

viikko 2

Vuokko oli 3 päivää Lontoossa.Me saatiin uusi matikan kirja.Sirkku oli meidän luokassa sijaisena.Tehtiin kuvaamataidossa lumihiutaletyöt.Meille tuli uusia harjoittelijoita.

Viikko 2

Vuokko oli poissa koulusta niin Sirkku tuli sijaiseksi. Tehtiin lumihiutale työt ja maalattiin taustat jollain maidon näköisellä maalilla. Yltissä pitää jokapäivä merkata säätiedotus. Tuli uudet harjoittelijat Elli-Maija, Kirsi ja Henri. Tekstiilissä ommeltiin paperia. Tultiin perjantaina Viivinkanssa autolla kouluun koska oli niin paljon lunta tiellä.

viikko 2

Vuokko oli 3 päivää Lontoossa. Minä pääsin eka kertaa tekstiilliin. Meillä on säätila juttuja.Meille tuli uusia harjoittelioita Kirsi,Henri ja Elli-Maija.Tehtiin lumihiutaletyö.Rakensin tuomaksen kanssa lumilinnaa.

2012 viikko2

meille tuli 3 uutta harjoittelijaa.Minä olin perjantaina kipeänä.Me tehtiin lumihiutaletyö.Meillä oli norsutopsua liikassa.Minä kävin iso-syötteellä.Meillä oli sijainen.

vko2

Minä keksin Sakun ja Matin kanssa paija paija leikin.
Tehtiin iso lumilinna.
Matikassa oli kertolasku koe.Liikassa pelattiin norsutopseilla
Kävin leikkimässä Sakulla

Viikko2

Teimme viikolla kaksi lumihiutaletyöt.
Olemme merkinneet yltin vihkoon päivän sään.
Meidän koululla on 20.1 unicefkävely.
Saimme viikolla kaksi uudet harjoittelijat.
Meillä oli viikolla kaksi liikunnassa pallopelejä.

Viikko 3

Tässä alkupalaksi vähän aakkostehtäviä

 1.järjestä koirarodut aakkosjärjestykseen.

 2. Luettele aakkoset

3. Aakkostehtäviä

tiistai 10. tammikuuta 2012

Joululoma

Minulla oli märkärupi.
Sain kivoja lahjoja.
Ammuin raketteja, ja valvoin pitkään.
Kävin Violan kanssa luistelemassa, ja hiihtämässä.
Minä kävin Violan kanssa uimassa.
Olen leikkinyt Violan kanssa.
Ei saatu ekana luistimia jalkaan. Violan piti kiristää mun tosta luistinta, kun ite en kiristäny tarpeeks kireelle. Meni tosi kauan, kun saatiin ne jalkaan. Se oli sillon kuitenki eka kerta tänä talvena.
Poltin tähtisädetikkuja.
Luin hirveen paljon kirjoja. Kirjoittelen kirjoja kyllä ihan itsekkin. Tietokoneella se on helpompaa, kuin käsin.
Annoin koulussa tekemäni lankkuauton Mikaelille. Mikael on mun pikkuveli.

Joulu lomani

Meillä oli paljon yövieraita.Minä sain joululahjaksi nikkoauton ja laskettelukypärän ja paljon muita tavaroita.Minä sain kummisedältä rakettipussin.Pelasin lätkää jokapäivä.Minä tvinitin ääni valleilla ja taka pihalla.Meillä kävi jolupukki.

Joululomani

Kävin Viivin kanssa Raksilassa uimassa siellä oli hauskaa!!
Kävin lauantaina mummolassa ja tultiin sunnuntaina, käytiin laskemassa mäkeä.
Sain joululahjaksi kameran jonka merkki on Nikon, sen väri on punainen.
Kävin Viivin kanssa luistelemassa ritaharjunkentällä me ei oikeen eka saatu luistimia jalkaan mutta sitte laitoin Viiville luistimet kunnolla ni päästiin luistelemaan en määkkän oikeen saanu luistimia kesti varmaan ainaki 10min ku saatiin ne jalkaan.
Kävin hiihtämässä tosi monta kertaa Uutenavuotena käytiin ennen raketin ampumista hiihtämässä. Luin kirjoja esimerkiksi: Veera tiellä Johana ja Ulla kirjoja.
Syötiin piparkakkutalo joka oli melkein kokonaan tehti karkista ja trösseleistä mutta seinät ja maa oli oli piparia mutta päällä oli karkkia ja trösseleitä.
Ammuttiin mun kaverilla raketteja ja se tuli sitte meile yöksi olitiin 1:hteen asti ulkona.

Joululomani

Sain hirveenä lahjoja. Oli todella hauskaa! Kävin  Eetu-serkulla Muoniossa. Sain uusia elokuvia lahjaksi. Ammuin raketteja. Minun lempi lahja oli maali jonka mukana tuli maalivahti. Luistelin paljon. Snow skeittasin. Laskettelin Muoniossa. Sain lahjaksi marjo kartin nindendolle ja pelasin sitä se on hyvä. Leikin pikkusiskoni kannsa. Olin paljon pihalla. sain uuden pelin ps3. Sain playstation moven. Lumilautailin.

Joululomani

Olin kotona minun siskon kanssa hän on arsyttävä ja joskus hauska. Minä ja mun isä käytiin pelamassa jalkapalloa. Me käytiin minun isän kavereitten kylässä. Ja me oltiin loppuloma kotona. Oli hauskaa mutta ei kovin. Sain yhden joululahjan ja se on autot kaksi-videopeli. Me käytiin kaupungissa. Minä olin minun siskon kanssa ulkona. Minä olin minun kavereitten kanssa. Minä sain mun isän kavareiltä yhden lahjan. Olin yhdest yksin kotona. Oli hauskaa.

Joulu loma

Minä pidin erityisen paljon joululahjoistani. Minun joululomani oli kiireinen. Minä ehdin kuitenkin harrastaa jalkapalloa.
Minä pelasin pihalla pallopelejä.
Olin mummolassa jouluaaton.
Minä näin mumolassa serkujani.
Minä hiihdin kaksi kymentä kolme kilometriä.
Uutena vuotena minä valvoin puoli kahteen toista.
Minä kävin hakemassa joulu kuusen.
Minä leikin kaverin kanssa.

JouluLomani

Ehdin luistella monta kertaa joululomalla.
Sain paljon lahjoja.
Sain uuden pipon ja wii-pelikonsolin, siihen kolme peliä, angry birds -lautapelin
ja BF3 -pelin PS-kolmoselle, lentokone pienoismallin, villasukat, karkkia ja lumilaudan.
Kävin Tuomaksella leikkimässä.
Matti kävi meillä leikkimässä.
Leivoin pipareita ja pannukakkua.
Olin mummulassa yötä.
Kävin lumilautailemassa, se oli kivaa.
Ammuin paljon raketteja uutena vuotena ja tein lumiukon ja täytin lumiukon papateilla.
Oli mukava tulla kouluun.