perjantai 30. maaliskuuta 2012

Vko13

Oli tosi kiva viikko.

Liikassa oli painia.

Tällä viikolla tehttiin pääsiäismunat. Saatiin jääpeli sarjasta toinen pokaali. Sain tekstiilityöstä kassin jonka olin itse tehnyt. Eilen oli sijainen Harri. Vuokko oli koulutuksessa. Opittiin yltissä mangeeteista. Keskiviikkona oli Sirkku sijaisena. Tällä viikolla oli hyvää ruokaa.

Viikko13

On ollut hauskaa. Voitettiin jääpällo sarjasta 2 pokaalin ja Marianne pussin. Torstaina meillä oli Harri sijaisena ja keskiviikkona oli Sirkku sijaisena. Tehtiin pääsiäismunia.

Viikko 13.

Meillä on ollut lentopalloa liikunnassa jossa me opittiin sormilyönti.

Me koristelimme pääsiäismunia perjantaina.

Yltissä meillä oli magneetin tutkimista ja erilaisia pisteitä , esim: "mihin kaikkeen magneetti tarttuu?" ja geomac magneettirakennusta.

Äikässä me käsiteltiin tällä kertaa sanaluokkia.L

Me olemme taas alkaneet kasvattaa auringonkukkia.

Enkussa meillä oli aiheena villi,- ja metsäneläimet.

Matikassa on ollut murtolukuja jakolaskulla.

Teknisessä me saatiin meidän avainnaulakot kotiin, ja B- ryhmä sai kuljettimensa.

Oma juttu?

Minä katsoin kotona Myrskyä.

Leikin Saara - Marian kanssa.

 

Viikko 13

Meillä oli tällä viikolla sijaisina Harri ja Sirkku.

Meillä oli liikunnassa lentopalloa lentopallossa teimme sormilyöntejä ne olivat vähäsen vaikeita enimmäkseen helppoja.

Perjantaina teimme pääsiäismunia ja maalasimme ne myös.

Meillä yleissävyyn oli aiheena mangeetit saimme testata miten mangeetit toimivat ja mihin ne tarttuvat.

Vuokko oli koulutuksessa ainakin torstaina.

Teknisessä saimme avaintalot valmiiksi.

Tämä viikko oli kiva

Viikko 13

Tällä viikolla teknisessä työssä me tehtiin loppuun avaintalot ja saatiin ne kotiin.

Liiikunnassa me oltiin käsipalloa, se oli mukavaa kun oli mukava pari!

Musiikissa me soitettiin nokkahuiluilla ja saatiin omat musiikinvihkot.

Minulla oli oppilaskunnanhallitusta ja lopussa me saatiin sieltä yksi keksi!

Yltissä me tutkittiin mangeetteja, että miten ne pysyy kiinni jossain.

Alkuviikosta Vuokko oli poissa, ja Sirkku oli sijaisena, loppuviikostakin Vuokko oli poissa, mutta Harri oli sijaisena?

Perjantaina me maalattiin pääsiäismunia ja koristeltiin myös ne.

Äidinkielessä me ollaan opeteltu sanaluokkia.

Meidän luokka oli toinen jääpelisarjassa

Viikko 13

Tänään oli päivä avauksessa oli jääpeli sarjan palkintojen jako me olimme toisia.
Tällä viikolla opetettiin matikassa murtolukuja.
Me saatiin teknisessä avaintalot valmiiksi.
Saatiin kirjoittaa blogiin iPad:eillä.
Eilen meille opetettiin yltissä magneettista.
Tänään maalattiin pääsiäis munia.
Eilen Vuokko oli koulutuksessä ja Harri oli sijaisena.
Tänään liikunnassa oli painia.

Viikko 13

Oltiin toisia jääpelisarjassa.

Meillä oli matikan koe tiistaina.

Harri oli torstaina sijaisena.

Tänään tehtiin päsiäis munat.

Viikko 13

Torstaina oli sijaisena Harri ja keskiviikkona Sirkku.

Kuviksessa maalattiin pääsiäismunia. Se oli kivaa.

Päivänavauksessa 2-luokkalaiset esittivät kierrätys esityksiä.

Sain tekstiilissä valmiiksi kännykkäpussin. Siitä tuli hieno!

Liikunnassa oli lentopalloa.

Me opittiin jakolaskuja, ja oli matikan koe. Matikankoe oli aika hankalaa, kun kaksi viimeistä tehtävää oli niin hankalia.

 

 

Viikko 13

Oli matikan koe mutta se oli vaikea helmi tehtävät oli hankalat ja toisiksi viimeinen vähennys lasku.

Minulla on perjantaina kaveri synttärit mutta oikeat on sunnuntaina.

Kuviksessa maalattiin pääsiäismunat.

Tuli sijainen kun Vuokko oli koulutuksessa sen nimi Harri.

Tehtiin i padeilla kaikkea.

Kohta tulee enkun koe, mutta vasta joskus huhtikuussa minun synttäreitten jälkeen.

Viikko 13

On ollut kivaa.

On ollu matikan koe minusta se oli hankala.

Tällä viikolla on ollut Sirkku sijaisena oli kanssa Harri.

On ollut matematiikan minä opin matikassa jako laskuja ja ja ne merkittiin erinlailla.

On ollut kuvaama taidon tunti siellä me tehtiin pääsiäis munia.

Viikko13

Tällä viikolla oli sijaisena Sirkku ja Harri ne on hyviä opettamaan matikkaa.

Meillä oli matikankoe se oli helppo.

liikunnassa oli lentopalloa me voitettiin 20-18.

Tekstiilissä tehtiin kuljettimet valmiiksi minä en saanut vielä valmiiksi.

Kuviksentunti siirettiin perjantaihin meteliin pääsiäismunia meidän ryhmä maalasi 24 munaa.

Oli tosikiva viikko

Viikko13

Tällä viikolla oli hauskinta kun Harri oli meillä oppettamassa.

Me saatIIn hopea pokaali jääpelisarjasta.

Me maalattiin tosi hienot pääsiäis munat.

Me tehtiin sähkö runot ja esiteltiin ne minun runo on tälläinen pleikka pelaa mun puolesta sitä mun ei tarvi huolia se on niin mukavaa kun ei tarvi pelata.

Tämä viikko oli kiva me tehtiin kaikkia erilaisia hommia esim liikaasa alkoi paini. (Samu)

Viikko13

Tällä viikolla me tehtiin pääsiäis munia.

Tällä viikolla me saatiin kuljettimet tekstiilissä.

Tällä viikolla meillä oli liikunnassa lento palloa ja lima hirviötä

Tällä viikolla meillä oli Harri opetajana

Viikko13

Tällä viikolla opeteltiin matikassa murtolukuja.

Tänään oli päivän avauksessa jääpilisaran palkintojenjako me olimme toisia.

Me saatiin tekstiiliissä puhelin kuljettimet valmiiksi.

Saatiin kirjoittaa ipodeilla blogiin.

Eilen yltissä testattiin magneetteja.

Maalattiin päsiäis munia se oli tosi mukavaa.

Torstaina Harri oli vuokon tilalla koska Vuokko oli opetuksessa.

Oli tosi kiva viikko!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Leirikoulu Virpiniemessä

Tällä viikolla kaikilla kolmasluokkalaisilla oli aivan mahtava kokemus. Saimme viettää aivan mahtavan leirikoulun Virpiniemen kumpuilevissa maastoissa mitä kauniimmassa säässä ja luistavimmissa hiihtokeleissä. Perjantaina oli palautepäivä, ja saimme kuulla, mikä kenenkin mielestä oli parasta leirikoulussa. Tulemme lähiviikkoina julkaisemaan digitaalisia päiväkirjoja tuosta leiristä niin sellaisetkin, jotka nyt eivät olleet mukana, pääsevät kuulemaan ja näkemään leiriterveisiä.

 

 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Viikko 9 ja 10

Meillä oli kekkerit koska me oltiin hyvin enkussa. Perjantaina oli tämä toimin palkintojen jako. Meidän avaintalo teknisessä on kesken ja me tehdään avainperijä. Oli Kalevalanpäivä. Olin paljon ulkona viikonloppuna. Oli hauskaa. Viikko 10 oli hiihtoloma. Kävviin kirjastossa ja näkkiin Alenin. Oltiin nuorisotalolla. Oliin siskon kanssa paljon kotona. Oli hauskaa.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Viikko8

Me tehtiin yltinkoe.Mhinä kävin heinäpäässä.Minä snoukkasin.Musiikissa soitettiin kannelta.Käsityössä

VIIKKO 9

Viikko ennen hiihtolomaa meillä oli monenlaista juttua. Tehtiin omat digitarinat ja maisematyöt valmiiksi. Meillä ei ollut enää harjoittelijoita, vaan olimme ihan omalla porukalla. Tutustuimme Kalevalaan, koska oli Kalevalanpäivä. Samppa osallistui luistelukisaan ja sai mitalin.  Perjantaina meillä oli edmodossa itsearviointi. Sen jälkeen pidimme hyvin ansaitut kekkerit, missä ja läksimme kukin hiihtolomille!

torstai 1. maaliskuuta 2012

Viikko 8

Me tehdään teknisessä avain perijä. Minä sain minun digitarinan valmiiksi. Oli liikunnassa ponnistusta. Minä kävin sampalla lauantaina. Oli matikan tunnilla pisteitä ja siellä oli laskuja. Meillä oli perjantaina Yltin koe. Oli hauska

Viikko 8

On ollut kivaa.

On ollut liikuntaa ja siellä oli luistelua ja tehtiin luistelu esitykset ja esitettiin toisille se on hauskaa.

On ollut musiikkia ja siellä oli viulun ja vähän kanteleen soittoa oli kivaa soittaa soittimilla.

On ollut matikkaa siellä tehtiin jako laskuja jongut oli helppoja jongut vaikeikeita.

Uskontoa oli ja oli tiistaina ja perjantaina.Milka

Viikko8

On ollut teknistä ja siellä me jatkettiin avaintaloja.
Liikunnassa meillä oli telinevoimistelu liikkeitä.
Oli päivänavaus ja siellä palkittiin oppilaskunnanhallituksesta parhaat ystävänpäivä runot!
Me tehtiin loppuun oma digi-tarina.
Kuviksessa me tehtiin omalta maisema alueelta maisema-kuva.
Meillä oli yltin koe.
Olen ollut joka päivä ainakin vähän pihalla.
Oli mukava viikko!

Viikko 8

Perjantaina oli yltin koe.
Oli ihan kiva viikko.
Liikunnassa hypitiin sissällä ponkuilla.
Matematikkassa tuli läksyksi mökki viisitoissta.
Kunmppa olisi tullut liisää matematiikasta läksyä.

VK8

Englannissa oli sanatesti.
Liigassa on telinevoimistelua.
Meillä oli yltin koe.
ylin koe tehtiin tietokoneella